Mitä tapahtuu, kun 20 000 suomalaista matkustaa viikonlopuksi Unkariin huutamaan kurkkunsa käheäksi Miiiika Häkkinen, Mika Häkkinen? Miksi he maksavat 2 000 markkaa istumapaikasta formulakisojen katsomossa, josta hädin tuskin näkee tulostaululle? Miksi he pistävät päähänsä 200 markan arvoisen West McLaren Mercedes-lippiksen ja maalaavat kasvonsa sinivalkoisiksi?
Magnus Londen matkusti keskelle formulafanien herätyskokousta. Hän esitti tyhmää kysymystään miksi? uskoontulleille faneille, jotka vastasivat jumalansa nimellä Mika Häkkinen.
50-vuotias mies sulkee bussin kattoluukun, antaa Suomen lipun hulmuta hiljalleen elokuun tuulessa. Ja nähdessään Nokian unkarinkielisen mainoksen hän huutaa:
- Nokia Suomesta - ja vähän Salostakin.
Samaan aikaan hänen kaverinsa painaa päivän Iltalehden sivun ikkunaa vasten, huitoo innokkaana ohikulkijoille ja osoittaa lehteä, katsokaa, katsokaa! Otsikon yksiselitteinen viesti on:
Ilotytötkin uskovat Häkkiseen.
Tässä on muutama niistä 20 000:sta ristiretkelle lähteneestä suomalaisesta, jotka antavat pitkän viikonlopun elämästään hurratakseen kansallissankarille miltei kotikentällä Hungaroringillä. Jotka tarjoutuvat mielihyvin formulasirkuksen käytettäväksi sen tarvitessa sotilaitaan. Jotka antavat kaikkensa idolin, urheilun ja isänmaan - mutta myös kansainvälisen huippuluokan bisneksen puolesta.
Mutta keitä nämä ritarit oikein ovat? Ritarit, joiden on onnistunut taiturimaisesti yhdistää usko Suomeen ja yli 250 miljoonaa dollaria vuosittain polttavaan talliin. Jotka maksavat ilomielin 10 000 mk ollakseen mukana karnevaaleissa. Jotka voivat jumaloida Häkkistä ja vaihtaa hänen vuokseen West-tupakkaan.
Vastausten tulisi löytyä täältä Budapestistä.
On perjantai-ilta ja jälleen yksi Finnairin erikoischartereista on juuri laskeutunut. Lippua liehuttavan bussin unkarilainen opas puhuu mikrofoniin suomea. Hän kertoo kuninkaan linnasta, uljaasta parlamenttitalosta, kaupungin erinomaisista kylpylöistä, niissä kannattaa vierailla jos vain ehtii, niin, ja kävelykatu on upea, ja tämä on Buda ja Tonavan toisella puolella Pest.
Mutta sisimmässään hän tietää yhtä hyvin kuin me, ettemme me tule näkemään kaupungista muuta kuin sen, mikä nyt lipuu ohitsemme bussin ikkunasta.
Sillä tämä viikonloppu pitää sisällään vain kaksi nähtävyyttä: Hotellin ja Hungaroringin.
- Jukka! Munat housuihin, nyt lähdetään!
Lauantai-aamu betonilaatikko Hotelli Regessä. Kello on tasan kuusi. Käytävä kuhisee toimintaa. Huoneista lähetetään pois huoria. Korkataan kaljoja. Pian noin 80 000 ihmistä istuu autoissa, busseissa, takseissa, helikoptereissa, kaikkien suuntana se unkarilaisessa laaksosyvänteessä sijaitseva, vajaa neljä kilometriä pitkä asfalttirata. Poliisi ohjaa loputonta liikennevirtaa eteenpäin, vauhti on metri minuutissa. Tänään ajetaan aika-ajot - sirkus voi siis tosissaan alkaa.
Sanotaan, ettei nykyihminen enää usko mihinkään. Että meiltä puuttuu ihanteet. Että olemme juurettomia. Se on roskapuhetta. 80 000 eurooppalaisen kokoontuessa kaikki uskovat kivenkovaa omaan asiaansa. Ei tarvitse seistä kuin yksi kaksi minuuttia formulakisojen ihmisvilinässä sen tajutakseen. Katsokaa nyt esimerkiksi tätä kundia. Hän on maalannut kasvonsa siniseksi ja valkoiseksi. Hän kantaa viiden metrin pituista onkivapaa ja päässä liehuu jättiläismäisen suuri Suomen lippu. Esitän typerän kysymykseni: Mihin sinä uskot?
- HÄKKISEEN! Hän mylvii.
Mutta katsokaapa ukkoa hänen takanaan. Hän on isokokoinen, tanakka, lippispäinen. Mutta hänen yllään ei ole mitään sinivalkoista, ei, kaikki on tulimmaisen tummanpunaista. Mikä hän on miehiään?
- Tämä on jotain sellaista, mitä sinä et ymmärrä, hän sanoo anteeksi antavasti, tässä ei ole kyse vain Volkswagenin tai Toyotan luokan autoista. Tämä on …tämä on…., hän hakee oikeaa ilmaisua,….: it is CULTURE!
Ja niin hän kumartaa teatraalisesti ohitse kulkevan Ferrarilipun edessä.
Hän matkaa maailman ympäri - automerkin vuoksi. Hän on Ferrarimies.
Sama jatkuu. Editse kulkee runsain joukoin Saksan lippua kantavia ihmisiä, he huutavat Schumi! Schumi!, täällä näkyy myös yksittäisiä skotteja ja joitakin irlantilaisia poikia, mutta pääasiallinen kamppailu käydään kuitenkin sinivalkoisten ja tummanpunaisten välillä.
Mutta vastakkainasettelu ei ole lainkaan niin yksinkertainen. Siinä on myös West vastaan Marlboro. Mercedes vastaan Ferrari. Mobil vastaan Shell. Ja ennemmin tai myöhemmin meidän kaikkien on valittava kummalle puolelle kuulumme.
Mitä tapahtuu, kun hopeanvärinen suomalainen (Mercedeksen ja Westin värit) kohtaa punapukeisen italialaisen tai saksalaisen? He käyvät kasvotusten ja ulvovat toisilleen esimerkiksi aaaaaargh. Tai sitten suomalainen virittää nopeasti huutolaulun Miiika Häkkinen - Mika Häkkinen (melodia esimerkiksi: Viiille Peltonen - Ville Peltonen) hiljentääkseen saksalaisen.
Mutta älä usko, että kyse olisi vain nimen toistamisesta kyllästymiseen asti. Ei, huuto pitää sisällään niin paljon enemmän.
- Laulu merkitsee, että me tulemme Suomesta. Että Ferrari on paska, että Suomi on paras. Että Mika Häkkinen on armoitettu ajaja. Ja että hän jumalauta tulee Martinlaaksosta.
Vieressäni seisoo Kimi - hän, jolla on se jättimäisen suuri lippu - ja kolme hänen kaveriansa. Tulee puhetta siitä, miksi he ovat täällä. Tämä on perinne, Kimi sanoo, ja häneen on jokseenkin vaikea saada kontaktia, sillä hänen kasvonsa ovat täysin sinisen ja valkoisen peitossa, pupillit hyppivät edestakaisin, hän on vaihtanut täysin vapaalle, ja päässä törröttää suosittu sinivalkoinen antennineulemyssy.
- Tänne tuleminen on perinne, hän toistaa tirskuen ja jatkaa: "ja tämä on velvollisuus, jos on Vantaalta."
Oletteko te kaikki Vantaalta, ihmettelen, mutta sitä minun ei olisi pitänyt tehdä.
Yksi pojista saa samantien kuusi-seitsemän lyöntiä rintaan, toiset vetävät häntä hiuksista, nipistelevät hänen nännejänsä, ottavat hänestä painiotteita ja huutavat kuorossa: petturi. Olen päässyt mukaan sisäpiirivitsiin, joka saa aina vettä myllyyn Hungaroringillä.
- Tämä on meidän juttu, me rähistään aina sille. Sehän asuu Järvenpäässä, eikä siellä mitään Häkkistä ole, Kimi kertoo merkitsevästi.
Kaikki loppuu yhtä nopeasti kuin sai alkunsakin ja pojilla näyttää olevan jollakin lapsellisella tavalla niin hemmetin hauskaa. He eivät ole ympäripäissään, vaan he ovat seikkailemassa, maailmaa valloittamassa. Järvenpääläiskaveri ottaa sitä paitsi riskin huomauttaessaan, etteivät saksalaiset ole lainkaan hullumpia:
- Olin eilen puolentoista tuntia juttusilla kahdentoista lihavan saksalaisen kanssa - voitko käsittää? - punaisen ja lihavan. Minä lauloin "Häkkinen" ja he vastasivat Schumihuudoillaan. Mutta me nauroimme vähintään yhtä paljon. Olen niin vihainen kaikille niille, jotka pitävät tätä meidän matkaamme pilkkanaan, katsele ympärillesi; miten paljon väkivaltaa näet? Et lainkaan! Täällä kaikki ovat ystäviä vaikka ollaankin vihollisia. Miten asian laita on silloin, kun rauhallisen lajin jalkapallon EM:stä mittelöidään? Hän kysyy.
Pääkatsomon takana kaikilla itseään kunnioittavilla (tai varakkailla) talleilla on esittelytelttansa. Sieltä löytyvät autojen kopiot, kauppatavarat, sieltä löytyvät kauniit ja erittäin hoikat naiset erittäin trendikkäissä aurinkolaseissaan. Mitä tekee Kimi & co, jotka ovat jo maksaneet lähemmäs 2000 mk parhaimmista istumapaikoista?
He ostavat lippiksen 200 markalla. Kimi ojentaa kameran vieressään olevalle tuntemattomalle miehelle ja sanoo Please take a picture of me and her and the car ja sitten hän asettautuu paikoilleen - kukaan kavereista ei saa tulla mukaan - hän virnistää, klik! Näpätty kuva tullaan säästämään koko loppuelämän. Sillä tämä on monien varsinainen päämäärä, saada olla täällä, loiston keskellä, autojen keskellä, saada pienen, pienen hetken verran olla osallinen hyvän elämän pienestä, pienestä osasta.
Kuinka tähän on tultu?
Kiitä siitä Bernieä. Bernie Ecclestone, mies, jolle Budapestin pormestari tänään ojentaa kaupungin Kultaisen Avaimen. Mies, joka on antanut nimen Bernie Avenue -kadulle Hungaroringin ulkopuolella. Mies, joka on tehnyt Formuloista sen, mikä se tänä päivänä on.
Ensimmäinen virallinen maailmanmestaruuskilpailu ajettiin 1950 Silverstonessa. Ratissa istuivat iloiset harrastelijat, jotka rakastivat vauhtia ja sota-aikaisen, käytöstä poistetun lentokentän huimapäisten piruettien tarjoamaa dramatiikkaa. 21 vuotta myöhemmin liikemies Ecclestone astui formulasirkukseen. Laji tarvitsi organisoijaa, henkilön, joka osaisi neuvotella ja saisi vauhtia spektaakkeliin, ja sen laji sai Ecclestonesta. Mukaantulonsa jälkeen hän on jatkuvasti kivunnut ylemmäksi F1:sten hierarkiassa ja eri yritysten ristikkäisomistusten monimutkaisen kuvion myötä koko F1-toiminta on periaatteessa hänen ohjaksissaan. Tämän vuoden kesäkuussa FIA:n (Kansainvälinen autourheiluliitto) yleiskokous hyväksyi yksimielisesti salaisen päätöksen, joka antoi Bernielle käytännössä kaikki kaupalliset oikeudet F1:iin - 110 vuodeksi eteenpäin! Tämä tarkoittaa, että yrityksellä nimeltä FOM (Formula One Management) - jota Ecclestone johtaa - on oikeus vain 360 miljoonan dollarin kertamaksua vastaan päättää vuoteen 2110 asti muun muassa mielivaltaisesti käsittämättömän tuottoisten TV-oikeuksien myymisestä.
Voidaan yksinkertaisesti sanoa, että Bernie on F1.
Bernien ansioihin kuuluu myös hänen luomansa F1:ä ympäröivä maaginen aura, siitä on tullut äärimmäisen länsimaisen loiston ja insinööritaidon symboli. Hän on vetänyt sponsorit mukaan urheiluun, ja, ennen kaikkea, hänen on onnistunut saada yhteenlaskettuna noin viiden miljardin tv-katsojaluku yhden grand prix -kauden aikana!
Kimi & co jatkaa eteenpäin ja minä vaellan ihmismassojen lävitse, ihmisiä on tuhansittain, kymmenintuhansittain, puolihumalaisten eurooppalaisten meri soljuu silmieni ohitse, kunnes katseeni sattuu kiinnittymään Petriin, joka istuu otsaan suunnatun, taskulampulta näyttävän vempaimen kanssa. Mutta se ei ole taskulamppu, se on tuuletin, jonka propellit käyvät toivotonta taistelua kuumuutta vastaan. Kaukana, kaukana alhaalla autot kiitävät ulvoen ohitse. Petrillä on sinivalkoinen lippunsa, vaimon käsivarsilla lukee mustalla tussilla Häkkinen ja yllään hänellä on idolin kuvalla, pokaalilla ja tekstillä Ooops, I did it again varustettu t-paita … heiltä löytyvät myös kaikki muut tunnusmerkit, joiden avulla kuka tahansa voi tuntea olevansa osa kokonaisuutta.
- Parempi meidän olisi seurata kisoja koti-Suomessa asuntovaunun mini-TV:stä, mutta asuntovaunussa ei ole tunnelmaa, ystäviä ja fiilistä. Täällä voi olla niin hemmetin ylpeä siitä, että on suomalainen - aivan kuten Häkkinen. Ja - ha ha - sehän tässä on tärkeintä, Petri nauraa.
Hän potkaisee ajatuksissaan aurinkoon sammuneita puolituttavia, kolme paidatonta miestä röhnöttää suu ammollaan leuka pitkänä. Paljas valkoinen iho kohtaa Unkarin auringon, ja niiden välinen kisa voi päättyä vain yhdellä tavoin: punaiseen nahkaan ja palaneisiin selkäkarvoihin. Toiset ovat ryömineet katsomon istuinrivien alle ja käyneet sinne pitkäkseen - se on ainoa auringolta suojattu paikka silmän kantamattomiin.
Ja Petri aloittaa jälleen kerran Häkkinen-laulun, ja vastauksia satelee vasemmalta, oikealta, ylhäältä ja alhaalta, se soi luontoa suurempien voimien kannattelemana jatkuvana kaikuna, ja sama jatkuu koko päivän ja kun aika-ajot todella alkavat, minäkin päätän ryhtyä aktiiviseksi, mutta se on vaikeaa, sillä videotaulun lukemat ovat niin pieniä ja niin kaukana ... harvat tajuavat, ettei Häkkinen pysy Schumin vauhdissa, sen sijaan me huudamme Petrin kanssa vain täyttä kurkkua Häkkisen auton kiitäessä ohitsemme ja joskus Petri kertoo innostuneena lipuista ja niiden merkityksistä, siitä, että hän on nähnyt Kyllösen, mutta valtaosan ajasta me vain istumme hiljaa minuutin ja 20 sekunnin ajan, kunnes Häkkinen saapuu uudestaan ja sillä välin mietimme ainoastaan, milloin pitäisi käydä ostamassa seuraava Foster´s.
Foster´s?
Aivan. Kun 80 000 janoista kurkkua kokoontuu Unkariin, he eivät saa juotavakseen kuin Australian olutylpeyttä, Foster´sia. Mitään vaihtoehtoja ei ole tarjolla. Myös tästä on päättänyt Bernie.
Foster´s on nyt ottanut johtavan aseman maailman nopeimmin kasvavassa yleisöurheilussa tehtyään maailmanlaajuisen kymmenvuotisen multimiljoonadollari sponsorointisopimuksen Grand Prix´n kanssa…
Käytännössä se merkitsee, että Unkarin kaltaiseen halpaan maahaan, josta löytyy kotimaista, hyvää ja edullista laatuolutta, tuotetaan sen sijaan miljoonakaupalla oluttölkkejä Englannista (jossa olutta valmistetaan lisenssillä) ja sitä tarjoillaan kusenhaaleana 28 markan kappalehintaan.
Ulkopuolisen silmin yleisö näyttää identtisistä yksilöistä koostuvalta kollektiiviselta massalta, joka virtaa ohitse Forster´s toisessa kädessä ja Mercedes-viiri toisessa, rintakehää peittää harmaa West-paita ja päätä McLaren-lippis. Nähdessämme vanhoja dokumentteja Neuvostoliitosta nauramme aavistuksen halveksuvasti innokkaille ja identtisiltä näyttäville kansalaisille, jotka heiluttavat punaisia lippujansa toukokuun ensimmäisenä päivänä. Aivopestyjä, me sanomme! Heillä ei ollut mitään vapautta!
Olkoonkin, ettei kyse ole samasta asiasta, mutta kuka nauraisi tälle Kotkasta saapuneelle joukolle, jonka jäsenet pullistavat rintakehäänsä ja esittelevät Mobil-paitaansa? Tai noille ahvenanmaalaisille, joilla kaikilla on täysin samanlaiset West-paidat? Jotka vapaaehtoisesti ja ylpeinä maksavat saadakseen olla öljyn ja tupakan eläviä mainosjulisteita? Uskaltaisiko joku sanoa ääneen, etteivät he osaa käyttää omia aivojaan? Uskaltaisiko joku väittää, etteivät he ole vapaita?
Häkkinen tulee vasta kolmanneksi ja bussissa on hiljaista. Mutta silloin vedetään vain henkeä. Sillä keskiyön pimetessä Hotelli Regen yökerho R2000:ssa kaikilla seisoo. Kaikilla paitsi Jarnolla. Hän seisoo baaritiskin luona ja tilaa jälleen yhden oluen, kahden hänen edessään olevan, baaritiskillä jo lepäävän seuraksi. Hän on saapunut Oulusta kolmentoista kaverin kanssa ja tarkoituksena on nyt ottaa F1-kisoista kaikki irti.
- Kaikki muut ovat kokeilleet huoria, meidän huoneissamme on käynyt helvetinmoinen vilske, mutta itse olen ollut niin saamarin kännissä, etten ole saanut sitä edes seisomaan, Jarno selittää jäyhästi.
- Eikä tule muuten onnistumaan tänäänkään, hän toteaa voimattomana.
Regessä saa maksaa 700 markkaa ja sen on Jarnon mielestä ihan OK, ja sitten hän luo minuun tyhjän katseen ja kysyy yhtäkkiä mikä päivä tänään on, miten hän oikein ehtii ostaa perheelle tuliaisia? hän ihmettelee ja ottaa kiinni olastani ikään kuin saadakseen tukea pulmallisessa tilanteessa. Sitten ajatuksenvirta vie eteenpäin, minä ihmettelen, mikä saa neljäntoista kundin jengin maksamaan hunajaa Budapestin matkasta ja hän vastaa, että täällähän on mielettömät juhlat, että tämä on jotain muuta kuin vain kotona nyhjääminen, hän jatkaa samaa rataa sangen pitkään, kunnes hän veitsellä leikaten keskeyttää itsensä, saa ahaa-elämyksen ja katsoo minua ensimmäistä kertaa silmiin ja sanoo:
- Häkkinen on ykkönen…Mika Häkkinen on ykkönen! Hän toistaa ikään kuin haihduttaakseen kaikki epäilyt.
- Hänen vuokseen me tämän kaiken teemme, juhlinta tulee kakkosena, hän sanoo ja yhtäkkiä hänen puheessaan ei ole epäselvyyden häivääkään.
Takanamme osa hänen kavereistaan on kokoontunut uudelle kierrokselle. Kolme huoraa ja kolme suomalaista kundia astelevat tanssilattiaa kohti. Tanssilattialla ei ole muita, sillä tässä pienessä yökerhossa ei ole ketään, joka haluaisi oikeasti juhlia. Täällä ei ole yhtään ei-prostituoitua naista. Vain pienempiä seurueita, jotka koostuvat humalapäisistä saksalaisista ja suomalaisista kolmekymppisistä ja muutamasta viisikymppisestä.
Pojista kaksi osaa jo pelata tätä peliä, mutta kolmas tanssii kuin olisi Rick Astleyn unohdettu kopio 1980-luvulta, hän polkee paikoillaan ja heiluttelee hieman käsiään edessään. Typy keinuttaa persettään, tahtoo kiihottaa poikaa, painaa alapäänsä poikaan kiinni, mutta poika ei tiedä mitä tekisi, joten jatkaa samaan tyyliin. Hänen kollegansa on sitä vastoin jo kiitoradalla. Hän on panevinaan huoraa tiskijukan karsinan alla olevaa R2000-kylttiä vasten, tyttö on kietonut jalkansa pojan ympäri ja näyttää olevan ekstaasissa, orgasmi on varmasti pian tuloillaan, mutta silloin Suuri Sutenööri astuu kuvaan, koputtaa poikaa olalle ja osoittaa merkitsevästi uloskäynnin suuntaan. Tähän asti ilmaista, muttei enää.
Poika nyökkää hyvinkasvatetun nuorukaisen tavoin, käy sutenöörin kanssa nopean neuvottelukierroksen hinnasta, sitten heidän kätensä kohtaavat ilmassa, kunnon puristus, puristus, jota käytetään vain miesten kesken, aitojen ystävien kesken, ja suomalainen sanoo thank you, ja sitten hän hyppää huoran kanssa hissiin ja viimeinen näky ennen hissin ovien kiinni läimähtämistä on ekstaattisin liikkein tanssiva nainen.
Kahdenkymmenen minuutin kuluttua molemmat ovat palanneet jälleen takaisin.
Minun uusi kaverini baarista hymähtää voimattomana, kun typy palaa, ja kun tyttö istuutuu yhden toiseen seurueeseen kuuluvan pojan syliin, supisee hän minulle nyt se alkaa taas.
Matkalla huoneeseeni kävelen yhden poikien touhuihinsa käyttämän huoneen ohitse. Ovi on apposen auki. Kolme paidatonta kundia istuu toisella sängyllä ja toisella parikymppinen unkarilainen nainen.
- How much do you want? Yksi pojista sanoo kokemuksen äänellä.
Toinen poika on ilmeisen huolissaan, ettei saakaan hänelle kuuluvaa osuutta hauskanpidosta ja sanoo suomeksi neuvotteluja käyvälle kaverilleen:
- Kysy, voidaanko me kaikki kolme nussia sitä, kysy hei, kysy!
Nainen näkee minut ja pamauttaa oven kiinni.
Sunnuntai. Kisapäivä. Aamukahdeksalta lähestymme Hungaroringiä. Viisikymppisten suomalaisten seurue pakottaa bussin oppaan soittamaan heille helikopterin. He haluavat sen olevan bussia vastassa. Sillä kuka hemmetti nyt jaksaisi kävellä katsomoon?
Mutta helikopteri on varattu. Kirosanoja.
Mutta matkassa on mukana myös isä ja ehkä seitsenvuotias poika. Isä ei itse ole ollut formulakisoissa 16 vuoteen ja on nyt päättänyt tarjota pojalle suurenluokan elämyksen.
- Olemme puhuneet tästä jo keväästä asti, tämä on kyllä hänestä todella jännittävää.
Ja kun näen heidän kahden kävelevän matkoihinsa, pieni lippu ylhäällä liehuen, pienen pojan odotuksesta jäykkänä, näen myös kilpailujen toisen puolen. Vai kenellä olisi otsaa sanoa, ettei yli 300 kilometrin tuntivauhtia kaasuttava auto olisi hurja elämys?
F1-sirkuksen Unkarissa käytävän osakilpailun takaa löytyy - tietenkin - Bernie. Juuri hän sai loistoidean viedä Formulat Itäblokkiin ja vuonna 1986 täällä ajettiin ensimmäiset, sangen vaatimattomat kilpailut. Sittemmin rataa on parannettu, katsomoita suurennettu - ja Itäblokki ja Berliinin muuri ovat kaatuneet. Mutta Hungaroringillä se on edelleen olemassa koko kilpailualuetta ympäröivän betonimuurin ominaisuudessa. Pitkin sen vartta, ulkopuolelta, löytää tämän päivän Itä- ja Keski-Euroopan. Slovenialaiset, kroaatit, romanialaiset, bulgarialaiset, valkovenäläiset, moldavialaiset, unkarilaiset - kaikki heidät löytää täältä, sillä lippu länsimaailman karnevaaleihin on heidän lompakoilleen täyttä utopiaa.
Mutta vuosien kokemus ja tekniset aluevaltaukset ovat luoneet yhden nokkelan vastavedon toisensa perään. Yksi on hakannut muuriin kaksi rautakankea, virittänyt niiden väliin lankun ja kiivennyt ylös. Toinen seisoo silityslaudan päällä. Kolmas on rakentanut eräänlaisen riipputuolin, jonka hän on kiinnittänyt muuriin. Sama jatkuu muurin ulkopuolella pitkin radan ensimmäistä suoraa. Siellä täällä muurissa on halkeamia, pieniä kurkistusreikiä, jotka mahdollistavat formula peep shown. Ja vaikka tänään kovat nimet ovat Häkkinen ja Schumacher, historia muistuttaa itsestään, Ayrton Senna on edelleen King of Hungaroring, ja se huomaa graffiteista: muurin ulkopuoli kantaa kymmeniä eri muunnelmia hänen nimestään.
Ja sillä välin, kun silmäätekevät juovat samppanjaa Paddock Clubilla, Boloday seisoo muurin ulkopuolella kietoutuneena Suomen lippuun. Hän puristaa sitä tiukasti itseään vasten ja sanoo:
- Olen ommellut sen käsin, aivan itse.
Miksi niin? Ihmettelen hämmästyneenä.
- Because I love Suomi-people.
Boloday kuuluu Romanian unkarilaisvähemmistöön ja sanoo, että me, suomalaiset ja unkarilaiset, olemme tunnetusti sukulaiskansoja ja että hänellä on siksi ollut aina lämpimiä tunteita Suomea kohtaan. Ja Mika Häkkistä kohtaan, tietysti, "aina siitä lähtien, kun näin hänet ensimmäistä kertaa TV:ssä."
Miksi? On jälleen ainoa sana, jonka saan sanotuksi.
- Rakastan hänen persoonallisuuttaan, ja sitten hän on niin fantastinen ajaja.
Ja kun katselen ympärilleni, huomaan, ettei Boloday ole yksinäinen fanaatikko tai hullu. Täällä heiluu Suomen ja sitä paitsi Saksan lippuja, mutta yksikään näistä ihmisistä ei tule näistä kahdesta maasta.
Ei ole siis kaukaa haettua alkaa miettiä, mitä Häkkinen oikeastaan on Suomen hyväksi tehnyt. Monet matkalla tapaamani maanmiehet tähdentävät kerta kerran jälkeen, miten tärkeä Suomen kaltaiselle pienelle maalle on maailmanluokantähti kuten Häkkinen. Meitä on viisi miljoona, se on pisara meressä, mutta meistä yhden nimi on Mika Häkkinen.
Olemmeko täällä siis huutamassa, että Suomi on olemassa ja että Mika Häkkinen on Suomesta? Päästäksemme eroon vuosisatoja vaivanneesta huonosta itsetunnosta ja kroonisesta alemmuuskompleksista?
Boloday käyttää Suomesta kauniita sanoja, mutta on myös pettynyt:
- Olen yrittänyt ottaa yhteyttä suomalaisiin Häkkisfaneihin internetin kautta, mutta kukaan ei vastaa. Miksi he eivät vastaa? En minä tahdo muuttaa Suomeen ja käyttää teitä hyväkseni, haluaisin vain olla jonkun suomalaisen kanssa kirjeenvaihdossa. Se unelma minulla on ollut aina… .
Sitten poliisi ja vahti koirineen saapuvat kävellen, pakottavat Itä-Euroopan purkamaan telineensä, heittävät ne metsään, mutta sillä ei ole niin suurta merkitystä, sillä samalla sekunnilla, kun poliisit ovat poissa, kaikki rakennustyöt alkavat uudelleen.
Ja muurin takaa kantautuu hevosvoimien pauhu, moottorien pauke, meneillään on lämmittelykierros, siellä Häkkisen MP4-15 kulkee ja nyt lähtöön on vain muutama minuutti. 20 000 suomalaisen ja Boloday & co:n vuoden kestänyt odotus lähestyy loppuaan. Boloday painautuu muuria vasten, hänellä on oma kahden senttimetrin aukko, hän esittelee sen minulle (this is the best place), ja sanoo haudanvakavana, mutta ilmeisen hermostuneena:
- Luoja, antaisin elämäni Häkkisen ja hänen onnistumisensa edestä.
77 kierroksen ja vajaan kahden tunnin jälkeen portti radalle aukaistaan, fanit ryysivät sisään, juoksemme lähtöruudun luokse lähelle koroketta, jossa Häkkinen kohta seisoo, on kova metakka, täysi ryysis, ihmiset suutelevat lähtöruudun asfalttia, keräävät palaneita kuminpaloja, ja sieltä Hän saapuu, ja sitten soi Maamme-laulu, ja suomalaiset tytöt todella itkevät, herranjesta, hehän itkevät! Lippu vedetään ylös, mutta se pysähtyy turvallisesti valtavankokoisen Marlboro-julisteen alapuolelle. Sitten yläpuolellamme seisovat viralliset formulavalokuvaajat tahtovat saada kuvia, ja katsopas, tuollahan on tyylikkäännäköinen mustahiuksinen italialaisneito bikineissä, hän istuu jonkun hartioilla, "paljaat rinnat, paljaat rinnat!", valokuvaajat huutavat ja tönäisevät aggressiivisesti yhden kuvaan haluavan Häkkiskaverin pois tieltään, mutta tyttö ei uskalla, hän pudistaa päätään. Mutta kun tuntuu kuin koko maailma huutaisi "paljaat rinnat, paljaat rinnat!", sitä ehkä saattaisikin paljastaa ne, mistä minä sen tiedän, sillä lopulta tyttö raottaa bikinien yhtä kulmaa ja sekunnin murto-osan ajan paljas nänni pilkahtelee auringossa.
Ja yksi minulle tuntematon Häkkisfani, joka on myös seurannut dramaattista rintaepisodia, huomaa minun West McLaren Mercedes -lippikseni ja halaa minua, lujaa, nenäni törmää hänen hiestä läpimärkään tukkaansa, ja tuntuu kuin hän huutaisi, minkä itsestään irti saa:
- TÄYDELLISTÄ!
Käännös: Sini Keinonen