Etelään! - seuramatkailun syvin olemus

(Tammi 2000, suomennos: Ritva Lassila)

Sen jälkeen kun olin kirjoittanut Siperiasta kertovan reportaasikirjan, halusin kirjoittaa jostakin ihan muusta, en ikään kuin halunnut tehdä jatko-osaa edelliselle. Eräänä paahtavan kuumana heinäkuisena päivänä istuin - kuinkas sattuikaan - terassilla Airiston lomakylässä Paraisilla, ja silloin tajusin, että minun on kirjoitettava seuramatkailusta.
    En ole koskaan ollut erityisen innostunut etelänmatkoista. Tunnen vetoa enemmänkin kylmiin ja autioihin paikkoihin. Minua kuitenkin kiehtoi se, että niin monet - itse asiassa enemmistö eurooppalaisista - arvostavat juuri sitä matkailun muotoa.
    Juuri sen vuoksi halusin kirjoittaa kirjan, ja kun valokuvaaja Nico Backströmkin innostui ideasta, asia oli sillä selvä. Matkustimme yhdessä Malliaan, Agadiriin ja Dubrovnikiin. Sen jälkeen matkustin yksin Sunny Beachille ja Gran Canarialle ja sitten perheeni ja ystäviemme kanssa Algarveen. Lisäksi Nico otti kuvia omalla Espanjan-matkallaan.
    Viikko hikisellä, tympivällä ja hyttysiä kuhisevalla Sunny Beachilla oli helvetillinen ja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, kuten myös mitäänsanomaton viikkomme Malliassa. No jaa, sellaisia synkkiä hetkiä lukuun ottamatta projekti oli journalistiselta kannalta erittäin haastava ja sitä paitsi hauska.
    Nykyään ymmärrän seuramatkailua paljon aiempaa paremmin, mikä on taas yksi esimerkki siitä, ettei mikään tässä maailmassa ole mustavalkoista.
    Henkilökohtaisesti viihdyn kuitenkin edelleen parhaiten kylmissä ja autioissa paikoissa.
    Halutessasi voit lukea näytteeksi pari lukua kirjasta. Rikkoakseni teoksen tyyliä kirjoitin yhden luvun legendaarisen toimittajan ja kirjailijan Guss Mattssonin jalanjäljissä. Hän kävi Gran Canarialla 1900-luvun alussa. Siihen lukuun olen yhä vieläkin tyytyväinen ja olen siitä hieman ylpeäkin, koska yritän siinä puristaa journalistisen kerronnan totuuden ja mielikuvituksen rajamaille - mielenkiintoinen kokeilu, kerta kaikkiaan.
    Lisäksi voit tutustua lukuun, joka kertoo unohtumattomasta baarisafarista Sunny Beachilla.
    "Etelään! Seuramatkailun syvin olemus" ilmestyi suomeksi vuonna 2000 Tammen kustantamana. Taitosta vastasi Saku Heinänen ja valokuvista Nico Backström, kuten jo mainitsin.
Baarisafarista kertova luku on aiemmin ilmestynyt Vagabondissa ja Voimassa.

Näytteet
   
Arvosteluja ja haastatteluja

Kirja löytyy kirjakaupoista tai Tammen kirjamyymälästä Helsingissä.
Voit myös tilata kirjan suoraan minulta. Kirja maksaa silloin ainoastaan 24 euroa ja se toimitetaan postiennakolla (kuuluu hintaan) Suomen sisällä. Jos asut ulkomailla, kysy hintatietoja minulta sähköpostitse.

Voit myös etsiä kirjaa lähimmästä kirjastosta. Tästä löydät linkin pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen hakusivulle.

Täältä löydät kuntasi kirjasto.