Huikee setti 5/2003
Punaiset lohikäärmet syöksevät tulta
- tai kuusi syöttöä jotka muuttivat maailman
Osaan jo kutakuinkin kaiken ulkoa. Kuuluttajan kiihtyneen äänen heti alkuvihellyksestä, isokeuhkoisen sopraanotyypin kansallislaulun (esitettynä syvällä rintaäänellä), 75 000 fania heiluttamassa punaista lohikäärmettä … ja ennenkaikkea muistan sen maagisen kahdennentoista minuutin.
Punapaidoilla on pallo oikealla laidalla, hieman keskiviivan takana. Juuri sillä hetkellä kaikki alkaa, siitä hetkestä lähtien kaikki muuttuu. Lähes kolmekymmentä vuotta keskinkertaista jalkapalloa on muisto vain, samoin jatkuvat karsintatappiot (lukuunottamatta paria suurta voittoa jotka ovat pitäneet unelman suurturnauksesta elossa - kuulostaako tutulta?).
Punapaidat ottavat komennon tahdonvoimalla jota mikään hiusgeeli tai pasta carbonara ei voi pysäyttää. Pallo liikkuu hallitusti keskialueen oikealla laidalla: Savage syöttää Melvillelle joka antaa korkean Hartsonille joka ottaa alas rinnalla, ja jatkaa sitten Daviesille, joka syöttää takaisin Bellamylle, joka syöttää taakse Delaneylle, joka antaa takaisin Bellamylle: kuusi nopeaa syöttöä jotka nostavat palloa ylöspäin, hiljaa ja kavalasti. Tässä vaiheessa hyökkäys on vielä melko vaarattoman tuntuinen. Bellamy etenee hölkäten pallon kanssa… mutta mitä helvettiä?… ilman ennakkovaroitusta Bellamy ryntää ylöspäin ja antaa pallon Daviesille joka seinäsyötöllä takaisin, ja Bellamy jatkaa ylöspäin laidalla jossa hän peippaa jonkun Fabio Cannavaron ja Luciano Zaurin, saaden juuri tarpeeksi aikaa syöttääkseen takaisin Daviesille, joka on täysin vapaana rankkarialueen oikealla laidalla, ja joka suoraan syötöstä ja täysin jääkylmästi ampuu kovan ja matalan kudin, melkein mahdottomasta kulmasta, ja yllättää näin täydellisesti Gianluigi Buffonin - ja sehän tarkoittaa herrajumala että peli on 1-0 ja että mikään ei ole enää niin kuin ennen.
Ei ainakaan tässä maassa.
Kuuluttaja oli varoittanut että Millenium Stadiumin katto nousee jos kotijoukkue tekee maalin.
Nyt, melkein vuotta myöhemmin, katto leijuu edelleen.
Mutta takaisin otteluun: vierasjoukkue tasoittaa nopeasti kovan prässin jälkeen, mutta ennen kaikkea hieman kyseenalaisen vapaapotkun ansiosta, ja silloin voisi tietenkin luulla että tarina olisi se tavallinen, mutta päinvastoin, toisella puoliajalla punapaidat pitävät vieraita pilkkanaan. John Hartson antaa uskomattoman vapauttavan syötön kahden miljoonapalkkaisen pakin välistä (Cannavaro ja Zauri, taas) suoraan Bellamylle, joka kiertää Buffonin ja tekee 2-1 tyhjiin. Sadun loppu on tällä kertaa onnellinen. Tosiaan, Bellamy tekee myös 3-1 maalin loppumetreillä, mutta se maali ei ole tuomarin mieleen, hän väittää että peli on vihelletty poikki, ja antaa lohduksi vaparin Walesille.
Oli miten oli. Lohikäärmeitten maassa, siis Cymrussa, eli Walesissa, tämä karsintavoitto Italiasta oli suurinta ja tärkeintä mitä on tapahtunut jalkapallorintamalla sitten tarunhohtoisten päivien kun joukkue pelasi ainoissa arvoturnauksissaan.
Vuoden 1958 MM-kisoissa, Ruotsissa, tie nousi pystyyn puolivälierissä, koska vastustajilla oli uusi jätkä nimeltään Pelé… Vuoden 1976 EM-kisoissa Wales tippui puolivälierissä isäntäjoukkue Jugoslaviaa vastaan. Sen jälkeen arvoturnaukset ovat olleet Walesin ulottumattomissa, vaikka legendaarinen Ian Rush takoi 28 maalia pitkällä maajoukkueurallaan. Etenkin 90-luvulla ja uuden vuosituhannen alussa maajoukkue kulki varjojen mailla.
Mutta nyt kaikki kolme miljoonaa walesilaista voivat tehdä muutakin kuin muistella menneitä, nyt he voivat tosissaan toivoa paikkaa Portugalin tulevissa EM-skaboissa.
Kuinka tämä on ylipäätään mahdollista?
Sami Hyypiä tietää vastauksen.
Salaisuus on joukkehenki, spirit. Helsingin tappion jälkeen Hyypiä sanoi ettei ollut ikinä nähnyt joukkuetta joka olisi pelannut sellaisella spiritillä.
Aivan. Walesilla ei todellakaan ole maailman suurimpia ja valovoimaisimpia tähtiä, itse asiassa maajoukkueessa pelaa jopa muutama Englannin ykkös- ja kakkosdivarinkin miestä (niinkuin Cardiff Cityn Daniel Gabbidon). Mutta silti joukkue pursuaa tervettä itseluottamusta ja ylpeyttä.
Siitä on syytä kiittää Walesin omaa poikaa ja ManU-legendaa, Mark "Sparky" Hughesia. Kun hän otti komennon maajoukkueessa ennen EM-karsintoja, oli joukkueen itseluottamus maassa. Nyt Walesista kuuluu ainoastaan riemunhuutoja, vaikka onneksi valmentaja Hughesilla on edelleen jalat maassa. Kun toimittajat haluavat tuulettaa voittoa liian aikaisin, hän viljelee "pitkästyttäviä" lausuntoja siitä kuinka "meillä on vielä paljon töitä jäljellä" ja kuinka "tie Portugaliin on pitkä".
Hughesin palkkaaminen oli suuri taloudellinen riski Walesin jalkapalloliitolle. Hänen sopimus jatkuu aina seuraaviin MM-kisoihin asti, ja jos Wales pääsee itse kisoihin on Hughes siinä vaiheessa ansainnut huikeat kolme miljoonaa puntaa.
Hughes on kuitenkin ollut kannattava riski. Hän on luonut oivan kokonaisuuden, jossa järkälemäinen Hartson (Celtic) on usein yksin kärjessä, ja hänen tukenaan on pelätty kolmikko Ryan Giggs (ManU) - Craig Bellamy (Newcastle) - Simon Davies (Tottenham). Parhaina päivinään hyökkäysyhdistelmä haastaa kenet tahansa.
Hughesin pelitapa on epätavallinen yhdistelmä brittiläistä taistelujalkapalloa ja kurinalaisuutta, mutta myös peli-iloa nopeassa tempossa, jossa juuri joukkuehenki on ratkaiseva tekijä. Siinä (meille) kohtalokkaassa Helsingin mittelössä viime syksynä saimme nähdä murhaavan tehokkaan vastahyökkäysjoukkueen. Suomi hallitsi pelitapahtumia, mutta Wales teki maalit. Mutta se olikin vasta alkua.
Italiaa vastaan Walesin lohikäärme heräsi eloon.
Mutta myönnetään, minä en ole mikään neutraali sivustakatsoja. Viime vuoden lomareissu sympaattiseen ja luonnonkauniiseen pohjois-Walesiin oli riippuvuutta aiheuttava kokemus. Pubeissa kuulemani käsittämätön cymru oli vain omiaan lisäämään wales-maniaa.
Huume nimeltä Wales onkin ollut varsin miellyttävä kokemus. Lohikäärme-lippu on jo hankittu, niin myös lippis sekä pelipaita, unohtamatta erinäisiä vetoja Walesin puolesta. Videokassu, jossa edellämainittu Italia-matsi on ikuistettu, on oma matkalippuni toistuvaan ekstaasiin.
Toisin sanoin: Kun Suomi on ulkona karsinnoista on otettava ilo irti sieltä mistä sitä löytyy.
Walesin menestys tuntuu niin … oikeudenmukaiselta. Sehän tarkoittaa, että pienellä daavidilla on sittenkin mahdollisuus jalkapallomaailman goliatteja vastaan. Ja se taas tarkoittaa, että myös Suomi-Finland voi onnistua. Someday.
On vain seurattava Cymrun viitoittamaa tietä.
Käännös: Jani Nåls
ps. Suomi ja Wales eivät ole ekaa kertaa vastakkain arvokisojen karsinnoissa. Vuoden 1988 EM-turnauksen karsintaryhmässä Wales oli kolmas ja Suomi neljäs ja viimeinen. Wales voitti kotonaan 4-0, toinen matsi päättyi tasan. Vuoden 1990 MM-kisojen karsinnassa osat vaihtuivat. Suomi oli kolmas ja Wales neljäs. Walesin matsi päättyi 2-2, ja kotona tuli voitto, 1-0.
Paras nettisivu:
www.dragonsoccer.co.uk
Katso esim. Wales-fanien matkakertomukset Helsingistä… meillä on näköjään paljon ystäviä Walesissa.