”Carl Bildt on keskikokoinen koira, jolla on suuren koiran asenne.”
Niin, ja lisätään tuohon vielä tieto siitä, että pääministeri Fredrik Reinfeldt antaa vaimonsa Filippan ohjailla itseään, niin on täysin ymmärrettävää, että koko Ruotsin ulkopolitiikka on varsinainen sekametelisoppa.
Noin banaalilta saattaa kuulostaa, kun maailman suurvalta (kuten hyvin todennäköisesti kaikki samalla alalla toimivat) juoruaa. Mutta toisaalta tähän liirumlaarumiin, jonka Wikileaks on julkaissut, ovat myös tarttuneet melko banaalit lehdet kuten Expressen.
Jos mietitään vakavamielisempää journalistiikkaa, kuva laajenee – ja juuri se on tämän tarkoituskin.
Svenska Dagbladet (SvD) kuuluu kolmen valitun riikinruotsalaisen median joukkoon, jotka ovat saaneet etukäteen osia raporteista Tukholman lähetystöltä. Se on johtanut siihen, että lehdet ovat itse kyenneet työstämään aineistoa, tuplatarkastamaan ne ja lihottamaan juttuja, jonka jälkeen ne ovat kirjoittaneet aiheesta itse oman näkemyksensä.
Samoin myös viisi maailmanlaajuisesti suurinta lehteä on saanut käyttöönsä paljon suurempia kokonaisuuksia jo etukäteen. Sen, joka käyttää aikaa lukeakseen, miten esim. The Guardian on työstänyt sähkeet, ei tarvitse huolehtia siitä, että juorut ja huuhaa ottaisivat ylivallan.
Laiskat journalistit juoruavat siis pinnallisimmista asioista – pätevät journalistit sukeltavat pintaa syvemmälle.
Toisin sanoen siis aivan kuten ennenkin.
SvD:n osalta kyse on muun muassa Ruotsin kautta tehdyistä amerikkalaisista vankikuljetuksista aivan lähihistoriassa eli vuonna 2006 (kuljetukset lopetettiin) ja siitä, kuinka USA on valvonut Ruotsin kansalaisia terrorismin vastaisessa taistelussaan.
Ei siis suinkaan mitään banaaleja asioita. Voitaisiin jopa suorastaan sanoa, että nuo ovat asioita, jotka jokaisella Ruotsin kansalaisella (kuten myös USA:n) on oikeus tietää.
Lähes täysin kuoliaaksi vaiettu tosiseikka on se, että Wikileaksissa pikkuhiljaa julkaistava aineisto on asianosaisten suojelemiseksi todellakin toimitettua (nimet on poistettu jne.). Sekään ei ole selkeästi tullut esiin, että Wikileaks ei tule julkaisemaan kaikkein salaisimpia asiakirjoja, jotka on luokiteltu top secret -huippusalaisiksi, ja että eräässä kirjeessä (jonka myös NY Times julkaisi) USA:n viranomaiset (26.11.) tarjoutuivat poistamaan arkaluonteisimmat yksityiskohdat julkaistavasta aineistosta.
No, kaikki varmaankin ymmärtävät, että näiden kahden tahon välinen yhteistyö tuskin olisi kuitenkaan toiminut …
On ymmärrettävää, että maailman diplomaatit ovat erittäin kiihdyksissä. Se, että USA on selvästikin ottanut rumat keinot käyttöön murskatakseen Wikileaksin nettisivuston sallimalla jättiläisten, kuten Amazonin ja Visan, boikotoida Wikileaksia, on hullua, muttei sinänsä yllättävää. Valitettavasti vuoto tulee todennäköisesti johtamaan vielä suurempaan sulkeutuneisuuteen ja epäluuloon diplomaattien keskuudessa. En itsekään tunnustaudu nyt jo vangitun, Julian Assange -persoonan (jolla mitä todennäköisimmin on aivan liian suuri ego) kannattajaksi.
Mutta kuten journalisti ja esseisti David Samuels kirjoittaa The Atlantic? -lehdessä, kaikkein järkyttävintä on se, että tietyt arvostetut amerikkalaiset journalistit tekevät yhteistyötä poliitikkojen kanssa ja vaativat Wikileaksin pysäyttämistä ja Assangen vangitsemista.
Sillä se, mitä todella on tapahtunut, on että Wikileaks on tarjonnut sekä vakavasti otettavalle journalistiikalle että historiankirjoitukselle – eli kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kansainvälisestä yhteisöstä – täysin uuden ensikäden lähteen hopeatarjottimella.
Eikä silloin pitäisi kyllä valittaa.
Käännös: Jaana Palanterä