Viime viikonloppuna harrastin yli 45.000 ihmisen kanssa kolme tuntia jotain sellaista, joka objektiivisesti tarkasteltuna pitäisi luokitella typeryydeksi. Ylös, alas, juurien ja kivien yli. Vieläpä osallistumismaksua vastaan. Otin nimittäin osaa maailman suurimpaan maastojuoksutapahtumaan Lidingöloppetiin Tukholman ulkopuolella.
30 kilometrin jälkeen toivo on lähes täysin kadonnut ja puhti poissa, kun alan kuulla vinkuvia kitaroita ja jymiseviä rumpuja. Mitä ihmettä oikein tapahtuu?
Vilkaisen väsyneesti vasemmalle. Keskellä metsää seisoo kaksi kaveria soittamassa. Toinen on keulahahmo, hän antaa kaikkensa kaiuttimen vieressä, mossaa intensiivisen kitarasoolon tahtiin polvillaan suossa – ilmakitaralla. Hänen takanaan bändikaveri paukuttaa ilmarumpuja. He ovat hikisiä, ovat varmastikin jatkaneet jo muutaman tunnin, mutta eivät näytä merkkiäkään siitä, että aikoisivat lopettaa.
Maksetaanko heille? Ovatko järjestäjät tilanneet heidät viihdyttämään?
Ei, he ovat täällä vain huvin vuoksi.
Taputan hysteerisesti, kiitän energiasta ja ilosta. Sillä tässä juoksun vaiheessa kyse on ainoastaan psykologiasta – ja nyt tiedän pääseväni maaliin.
Keskellä hikistä kurjuutta ylistän läntistä naapuriamme matkakohteena. Mitä palautetta nimi- ja numerolappunani oleva suomenlippu saakaan yleisöltä! Lenkin varrelta kuuluu: ”Heja Finland” ja "Hyvvä Sååmi" ja "Kom igen, Magnus". Lapset heittävät yläfemmoja, kuorot laulavat, kannustajat tarjoilevat mehua – kyllä vain, yleisön tuki on valtava.
Sitä kutsutaan vieraanvaraisuudeksi.
Tänne haluan palata.
Jos siis olisin Suomen turismista vastaava henkilö, kannustaisin jotakin suomalaista urheiluseuraa luomaan Lidingö8loppetia vastaavan tapahtuman. Koko länsimaailmahan on pukeutunut trikoisiin ja haluaa juosta. Maastojuoksu on erinomainen tapa tarjota vierailijoille luontoelämyksiä – Suomen tärkeimpiä matkailuvaltteja.
Ecross-juoksu Leppävaarassa kuihtui harmillisesti kasaan muutama vuosi sitten, mutta Suomessa on silti runsaasti paikallisjuoksuja: Huomenna järjestetään
Vaarojen Maraton Kolilla ja viikon päästä on
NouXtreme Nuuksiossa – molemmat loistavia esimerkkejä siitä, miten pienet yhdistykset saavat aikaan jotain suurta.
Mutta vielä olisi paljon tehtävää. Kuka houkuttelisi suuret ihmismassat maailmalta juoksemaan Suomen luontoon?
Ja ennen kaikkea: kuka soittaisi ilmakitaraa?