Aiemmin syksyllä kirjoitin kolumnin korjaamisen ihanuudesta, eli kertomuksen siitä, miten nigerialainen mies, jolla on pieni kodinelektroniikkaan erikoistunut korjaamo, korjasi kaksi vanhaa kaiutinta (”Madonna” ja ”Olvi”).
Harvoin olen saanut niin paljon palautetta. Ihmiset, joiden kaapit ovat täynnä vanhaa ja rakasta elektroniikkaa, vaativat saada tämän hyvyyden Mekan osoitteen. Tämä on aiheuttanut sen, että minusta on tullut suosittu henkilö kyseisessä liikkeessä, sillä omistaja on saanut selville, kuka on aiheuttanut suuren suomenruotsalaisryntäyksen, joka vyöryy liikkeeseen paijaten hellästi sairastuneita 1980-luvun videoitaan.
And there’s more!
Ystävälläni oli kannettava tietokone, Toshiba, jonka näyttö oli pimeänä. Ei sitä kannata pois heittää, nainen ajatteli ja otti yhteyttä myyjään. Vastaus kuului: Vie laite Powermilliin Mäkkylään, se on virallinen merkkikorjaamo. Voimamyllyn palvelu oli ystävällistä, mutta viikkoa myöhemmin saatu tieto oli synkkä: Emolevy täytyy valitettavasti vaihtaa. Maksaa 592 euroa. Pelkkä arviokin kustansi jo 48,80. Mutta kai he tiesivät. He tiesivät, että jokainen järkevä ihminen voi päätellä tietotekniikkatohtorin analyysistä vain sen, että yhtä hyvin voin ostaa uuden.
Juuri silloin päättelyn keskeyttää kaukainen nigerialainen taisteluhuuto, joka kaikuu Ruskeasuolta päin. Ja katso! Siellä hän seisoo liikkeessään täydessä haarniskassa, peitsi kohotettuna maailman IT-pahuutta vastaan.
Alle vuorokauden päästä hän kutsuu minua. Samainen kannettava tietokone on nyt päällä, näyttö loistaen, cd-levy pyörii ja laite on liitetty kahteen suureen kaiuttimeen. Klassinen musiikki täyttää huoneen. Leveä hymy. Taikuutta.
Oliko se vaikeaa, tuliko kalliiksi? änkytän.
Ei, ihan tavallinen oikosulku vain. 40 euroa, kiitos.
Ja jokin aika sitten: Toisella ystävälläni on kannettava HP, jonka näyttö sammuu tasaisin väliajoin. Hän vei se toiselle merkkikorjaajalle. Päätös oli rankka: korjaus maksaisi melkein 1 000 euroa, uusi emolevy, tiedäthän, ja 45 euroa analyysistä, kiitos. Yhtä hyvin voin ostaa uuden, ystäväni ajatteli. Mutta sattumalta eräs puolituttu vilkaisee konetta, näpräilee sitä hetken, ja tadaa, näyttö toimii jälleen. Emolevy ei ollutkaan pettänyt.
Ja samankaltaisia tarinoita (”korjaaminen olisi tullut liian kalliiksi”) kuulee jatkuvasti. Joten tässä vaiheessa voi tehdä vain yhden päätelmän, ja kiitän AC/DC:tä siitä, että voin muotoilla sen kolmella sanalla:
This means war.
Väitän, että valmistajien ja korjaajien välillä on sopimus, joka perustuu siihen, että merkkikorjaamot ilmoittavat tietoisesti aivan tarpeettoman korkeita korjaushintoja vanhemmille tietokoneille ja muulle elektroniikalle ohjatakseen kuluttajat ostamaan uutta.
Sodassa, jossa vastustajat ovat niinkin voimakkaita, kaikki keinot ovat sallittuja. Siksi, olkaapa hyvät, silläkin riskillä, että joudun syytteeseen tekstimainonnasta: Nigerialaisen liike on nimeltään Televideo-Finland ja se sijaitsee Koroistentie 3:ssa, Helsingissä. Jos tiedätte muita luotettavia kodinelektroniikkaan erikoistuneita korjaajia, ilmoittakaa heistä minulle. Laadin piakkoin kotisivuilleni listan kuluttajien suosittelemista korjaamoista.
Mutta unohtakaa turhat kuvitelmat. Taistelusta tulee pitkä ja sisukas. Joten pukekaa haarniskanne ylle, laskekaa silmikkonne, teroittakaa peitsenne.
Nigerialaisen kanssa ylivaltaa vastaan!
Televideo-Finland. Koroistentie 3, Ruskeasuo, Helsinki. Puh. (09) 2413 271
www.televideo.fi