Innokas melojaystäväni soitti:
”Lähdetäänkö melomaan Vantaanjoelle?”
Vantaanjoelle? Kalseassa huhtikuun säässä? Likaisessa vedessä pääkaupungin halki?
Vain hullu kieltäytyisi tuollaisesta tarjouksesta.
Seuraavana päivänä laskemme kanootit veteen Vantaankoskella ja soljumme matkaan.
Olemme Suomen neljänneksi suurimmassa kaupungissa, tulevan suurmetropolin sydämessä, joka tulee vavisuttamaan niin Tukholmaa kuin Pietariakin, ja mitä näemme? Pajunkissoja, jotka ojentuvat veden ylle, paljaita lehtipuita, jotka odottavat aurinkoa – ja yksinäisen hiihtäjän, joka sauvoo menemään talven viimeisellä lumipeitteellä.
Luonto vie meitä eteenpäin rauhaisissa vesissä... koskille. ”Melo vain eteenpäin, minä hoidan loput”, kuulen takaani. Vesi vaahtoa ja kuohuu, kiskoo ja repii. Pitkäkoski ja Niskalankoski kastelevat meidät, opettavat tuntemaan metropolin villin puolen, autioimman erämaan kutsuhuudon, mutta pääsemme läpi, kellumme koskien alapuolella tyynessä vedessä ja katselemme taaksemme.
Tämä on rajajoki, ei-kenenkään-maata: Vantaa toisella puolella, Design-Helsinki toisella.
Mutta täällä kaupungit ovat kuin kaksi marjaa.
Vantaanjoella matkaamisessa ei ole mitään ihmeellistä, sitä ihmiset ovat aina tehneet. Joki yhdistää Etelä-Hämeen mereen, joella ovat matkanneet kauppiaat, on uitettu tukkeja, rakennettu myllyjä ja patoja, kunnes kävi kuten on tapana: joki saastui ja jätettiin heitteille. Nyt joki on kuitenkin päässyt
alennustilastaan, vesi on puhdistunut, kosket palautuneet. Nyt täällä kalastetaan lohia, uidaan – ja melotaan.
Livumme hylättyjen pikkulaitureiden ohi, yksinäinen pallogrilli huutaa apua rantavedessä, hylätty pyörä kaipaa asfalttia, mutta Ruutinkoski odottaa meitä. Edessämme näkyvä vesi muistuttaa hysteerisesti painivaa pikkulasten koululuokkaa, ja 300 metrin kuluttua kanootti on kuin puolillaan oleva kylpyamme, joka uhkaa kaatua. Juuri sellainen aidon seikkailun tulee ollakin. Rantaudumme, tyhjennämme kulkupelimme vedestä ja jatkamme melomista etelään, kohti Pikkukoskea.
Hengitämme kevään tuoksuja, Haltialan navetoiden höyryä, Kehä I:n tuntumassa olevan McDonald'sin keitinrasvan hajua...
Oi, ihana kotikaupunki. Täältä löytyvät kontrastit.
Mutta nähdäkseen ne on matkustettava.
Lisätietoa: www.vhvsy.fi