Olemme patikkamatkalla jossakin Lapissa. Emme kulje kovinkaan korkealla tunturissa, koska tarvomme pusikoiden ja tunturikoivujen lomassa. Eletään 1970-luvun loppua. Sataa niin kuin tuntuu sataneen ikuisuuden. Tummansininen sadetakki on sen vuoden 1978 mallia eikä päästä lävitseen kosteutta sen enempää ulos kuin sisään. On selkäreppu, kumisaappaat ja hikiset villasukat.
Jopa kymmenvuotias ymmärtää muutaman tuntien harhailun jälkeen, että olemme eksyneet.
Mutta kas ihmettä! Yhtäkkiä edessä on aukio. Ja ehdottomasti keskellä ei mitään on talo, kota. Mies – saamelainen – silmäilee huvittuneena läpimärkää perhettä. Ja sitten yhtäkkiä istummekin koko joukko sisällä kodassa, jossa nuotio loimuaa, keitto on kuumaa ja vaatteet saatu kuivumaan.
Sade piiskaa, mutta me olemme suojassa saamen miehen asumuksessa, jossa on reikä katossa. Mitä tekevät aikuiset, yksi saamelainen ja kaksi suomenruotsalaista, tällaisessa tilanteessa öiseen aikaan? He keskustelevat Suomen kirjallisuudesta ja siitä, millaista elämä on toisaalta suuressa kaupungissa ja toisaalta erämaassa.
Niihin juttuihin on kymmenvuotiaan helppo nukahtaa.
Mutta miksi kerron tällaista?
Siksi, ettei koskaan pidä aliarvioida lapsena koettujen valtavien matkaelämysten merkitystä.
Kun olen näinä aikoina sattunut paikkakunnille kuten Aanaar (Inari) tai Ohcejohka (Utsjoki) koen luultavasti edellä kerrotun vuoksi vilpitöntä onnea vain sen vuoksi, että näen kyseiset tienviitat kahdella kielellä (saameksi ja suomeksi).
Ostan käsitöitä ja musiikkia ja sitten kiidämme halki taigan kuunnellen autossa saamelaisia lastenlauluja. Tunnen levittäväni seuraavalle polvelle ilosanomaa Suomen monista puolista.
Se saa minut taas ajattelemaan, miten positiivinen elämys matkailu osaa olla.
Kun minä, suomenruotsalainen, vietän kesiä supisuomalaisella Savonmaalla, viisastun päivä päivältä ja opin kaikenlaista Savosta. Ovet ovat auki eikä kukaan karsinoi minua äidinkieleni perusteella.
Ei silti, tämä voi toimia myös toisin päin! Unohtakaa Thaimaa ja Kanariansaaret. Suomenkielinen perhe voi matkustaa paikkoihin kuten Närpes (Närpiö) tai Njellim (Nellim), Nagu (Nauvo) tai Njávdán (Näätämö) ja oppia siinä sivussa paljon uutta yhteisestä Suomestamme.
Näissäkin paikoissa nimittäin ovet ovat auki.